Puna-viherheikkous – Syyt, oireet ja erikoisvalmisteiset lasit

Alexander Konoplyanko • 10. elokuu 2020 • 5 minuuttia luettu

Mitä on puna-viherheikkous?

Osittaisesta värisokeudesta kärsivällä henkilöllä osa värien havaitsemiseen tarvittavista aistinsoluista puuttuvat tai ne eivät toimi oikealla tavalla. Kyseessä on periytyvä häiriö, jossa silmä aistii värejä, mutta erottaa yhden tai useamman värin muita huonommin. Puna-viherheikkouden tapauksessa silmän on vaikea erottaa punaista ja vihreää tai nähdä näitä värejä ollenkaan.

Mielenkiintoisia faktoja puna-viherheikkoudesta:

Puna-viherheikkoutta on kahta tyyppiä: punaisen havaitsemisen ongelmat (protanomalia) ja vihreän havaitsemisen ongelmat (deuteranomalia).
Puna-viherheikkous on huomattavasti yleisempää miesten keskuudessa.
Värinäön häiriöt johtuvat geenivirheestä, ja ovat näin ollen useimmiten synnynnäisiä. Värisokeudelle tai värinäön puutokselle ei toistaiseksi ole tiedossa olevaa parantavaa hoitoa.
Usein perinnöllisestä värinäön heikkoudesta kärsivä huomaa tilanteen vasta usean vasta vuosien kuluttua. Asia voi tulla ilmi keskustelussa värit normaalisti erottavan kanssa, jolloin henkilö huomaa hahmottavansa maailman eri tavalla kuin muut.
Värien havaitsemisen häiriöt vaikuttavat aina molempiin silmiin.

Puna-viherheikkous: Onko värinäössäni jotain vialla?

Maailmanlaajuisesti puna-viherheikkoudesta kärsii noin 9 prosenttia kaikista miehistä ja 0,8 prosenttia naisista. Huomattavasti harvinaisempia värinäön häiriöitä ovat sini-keltainen tai täydellinen värisokeus, joiden esiintyvyys on vain noin 1:100 000.

Henkilöt, jotka kärsivät puna-viherheikkoudesta, huomaavat tilanteen usein vasta monien vuosien kuluttua. Tämä pätee erityisesti silloin, kun värinäön häiriöt ovat lieviä. Värinäkö ja värisokeus tutkitaan erilaisilla testeillä. Silmälääkäri tai optikko voi määrittää puna-vihervian tyypin ja sen vahvuuden kliinisesti anomaloskoopin avulla. Värinäön virheiden yleisin seulontatutkimus on Ishiharan testi.

Puna-viherheikkouden tunnistaminen

Ishihara-testissä katsotaan värikkäitä täplistä muodostettuja kuvioita. Kuvioihin on upotettu numeroita tai kirjaimia, joiden tunnistaminen edellyttää normaalia värinäköä. Niin sanotut pseudoisokromaattiset laatat asetetaan noin 75 senttimetrin etäisyydelle tutkittavasta henkilöstä. Mikäli potilas ei tunnista kuvioita kolmen sekunnin aikana, tämä voi olla merkki puna-viherheikkoudesta.

Lisäksi värinäköä tutkitaan myös esimerkiksi Farnsworth D-15 testillä. Testi toimii siten, että tutkittava asettaa pieniävärinappuloita värisävyn perusteella järjestykseen. Anomaloskooppia pidetään tarkimpana tapana todeta värivika. Sen avulla silmälääkäri pystyy arvioimaan sekä puna-vihervian tyypin että sen vahvuuden. Anomaloskoopissa on kaksi eri valonlähdettä. Toinen valonlähteistä on keltainen, ja toinen on sekoitus punaisesta ja vihreästä valosta. Tutkittavaa pyydetään sekoittamaan punaista ja vihreää valoa niin, että siitä syntyy tietty keltaisen sävy.

Kuinka puna-viherheikkous ilmenee?

Puna-viherheikkoudesta kärsivälle henkilölle, maailma näyttäytyy vähemmän värikkäänä. Vaikka siniset ja keltaiset sävyt havaitaan normaalisti, punaiset tai vihreän sävyt voivat joko näyttää värittömiltä, ruskeankeltaisilta tai jopa harmailta. Tämä riippuu olennaisesti puna-viherheikkouden vakavuudesta. Täydellinen värisokeus on erittäin harvinaista.

Joissakin maissa lasten värinäköä tutkitaan jo ennen koulunkäynnin aloittamista. Color Vision-Testing Made Easy -testi soveltuu tähän erityisen hyvin, sillä se ei vaadi luku- tai numerotaitoa, vaan perustuu yksinkertaisiin kuvioihin kuten ympyröihin ja tähtiin. Suomessa värinäkövirheiden seulontatutkimus tehdään joko 7. tai 8. luokalla osana ammatinvalinnan ohjausta. Testi voidaan tehdä aikaisemmin, jos lapsella vaikuttaa olevan vaikeuksia värien näkemisessä.

Mistä puna-vihersokeus johtuu?

Silmän verkkokalvolla on kahdenlaisia fotoreseptoreita: sauvoja ja tappeja. Sauvasolujen avulla erotetaan pääosin kontrasteja, kun taas tappisolut vastaavat värinäöstä. Värinäkö perustuu kolmenlaisiin tappisoluihin, jotka reagoivat eriväriseen valoon: siniseen, vihreään ja punaiseen. Näistä käytetään myös nimitystä fotopsiini. Synnynnäisessä värinäön häiriössä yksi tai useampi tappityyppi ei toimi kunnolla, mikä aiheuttaa vaikeuksia värien erottamisessa.

Puna-viherheikkouden tapauksessa, punaista tai vihreää valoa erottavat tappisolutyypit toimivat virheellisesti.Valoaistinsolun herkkyysalue määräytyy solussa esiintyvän opsiinityypin perusteella, mikä puolestaan riippuu opsiinin aminohappojärjestyksestä. Mutaatiot fotopsiinia koodaavissa proteiineissa saavat aikaan epänormaalin värinäön. Jos vastaavan opsiinin geeni puuttuu ja tappisolu ei toimi lainkaan, puhutaan punavihreästä sokeudesta.

Väriaisti pintaa syvemmältä

Värikuva saavutetaan monimutkaisella prosessilla, joka koostuu pääasiassa kolmesta parametrista: valosta, fotoreseptoreista sekä aivoista. Silmiin tulevan valon aallonpituus aktivoi tappisolujen väripigmenttejä, mikä saa aikaan eri värien havaitsemisen aivoissa. Värit normaalisti näkevällä on kolmenlaisia tappisoluja, joista kukin laji vastaa tietyn värialueen näkemisestä:

S-tappisolut – Lyhyet aaltopituudet sinisen näkemiseen.
M-tappisolut – Keskipitkät aaltopituudet vihreän näkemiseen.
L-tappisolut – Pitkät aaltopituudet punaisen näkemiseen.

Rodopsiini eli sauvasolujen näköpurppura koostuu opsiini-proteiinista ja siihen kiinnittyneestä valoherkästä 11-cis-retinaalista. Tappisoluissa on kussakin yhtä pigmenttiä, joka koostuu retinaalista ja opsiinista. Värierottelukyky perustuu solujen sisältämien pigmenttien energiatiloihin.

Jokainen tappisolu kattaa tietyn aallonpituusalueen (värialueen), mikä voi johtaa päällekkäisyyksiin. Jos valo osuu tappisolun opsiiniin, retinaali muuttaa kemiallista rakennettaan mikä aktivoi sarjan prosesseja hermosolussa. Havaitusta väristä lähtee hermoimpulssi aivoihin, joissa tieto prosessoidaan näköhavainnoksi. Jos henkilöllä on esimerkiksi ongelmia havaita punaisia värejä (protanomalia), alun perin punaisia aallonpituuksia aistineen opsiinin herkkyys on siirtynyt kohti vihreää. L-tappisolut eivät tällöin enää kata koko punaisen värin aallonpituusaluetta, jolloin punaisen värin näkemisessä sekä punaisen erottamisessa vihreästä on ongelmia.

Colordropin erikoisvalmisteisista laseista apua puna-vihersokeille – Linsseillä väriä elämään

Puna-viherheikkous on tyypillisesti perinnöllinen geneettinen häiriö. Tällä hetkellä värisokeudelle tai värinäön puutokselle ei ole hoitoa. Colordropin erikoisvalmisteisilla linsseillä voidaan kuitenkin voimistaa ja kyllästää värejä, joten niiden avulla värisokea voi nähdä värit monipuolisemmin. Tämän tyyppiset lasit toimivat vastaavalla tavalla kuin aurinkolasit, suodattaen tietyt valon taajuudet pois. Lasit muuttavat silmään tulevan valon värispektriä niin, että poikkeuksellisesti toimivat silmän pigmentit erottavat värit toisistaan paremmin.

Puna-vihersokeille, Colordropin lasit voivat avata täysin uuden värikkään maailman. Suodattamalla tiettyjä punaisen ja vihreän välillä olevia aallonpituuksia, voidaan helpottaa näiden värien erottaminen toisistaan. Vaikutus on optimaalisin kirkkaassa päivänvalossa, jolloin tappisolujen herkkyys on parhaimmillaan. Laseilla ei voida korjata täydellistä värisokeutta.

Naiset näkevät enemmän kuin miehet

Hieman epäreilua kenties? Miksi värinäön häiriöistä kärsii pääosin miehet? Vastaus on suhteellisen yksinkertainen: Näköpigmenttigeenit sijaitsevat X-kromosomissa, joita miehillä on vain yksi. Naisilla toinen X-kromosomi paikkaa toisen virhettä. Miehen opsiinigeenissä esiintyvää mutaatiota ei voi paikata, ja tästä syystä johtuen värinäön ovat huomattavasti yleisempiä miehillä.

Onneksi värinäön heikkoudet eivät yleensä vaikeuta arkielämää. Synnynnäistä värinäön puutetta voi joskus olla vaikea huomata, sillä jos on ollut värisokea koko ikänsä, on tottunut näkemään maailman tietynlaisena. Tämän takia myös harva kokee värinäön heikkouden rajoittavan heidän elämää. Tietyissä ammateissa, joissa värien erottelu on sekä tärkeää että välttämätöntä, vaaditaan kuitenkin virheetöntä värinäköä. Tämä koetaan ymmärrettävästi epäreiluna.

Mitkä ammatit eivät sovi puna-vihersokeille?

Monissa ammateissa vaaditaan täydellistä värinäköä, eivätkä värisokeat tai henkilöt, joilla on värinäön ongelmia, sovellu tiettyihin tehtäviin. Vaikka värien hahmottamiseen voi saada apua meidän erikoisvalmisteisista laseista, monet ammattikunnat eivät valitettavasti hyväksy niitä.

Värinäön häiriöstä huolimatta, elämä on silti yhtä jännittävää. Aivot voivat erotella yhteensä noin 200 värisävyä, mukaan lukien 26 kylläisyysastetta ja 500 kirkkaustasoa. Värinöin heikkoudet voivat kuitenkin harvoissa tapauksissa rajata pois tiettyjä unelma-ammatteja. Siitä syystä monissa ammateissa, esimerkiksi kuljetusalalla, värinäkö testataankin ainaerikseen.

Ammatit, joissa edellytetään virheetöntä värinäköä:

Poliisi
Sähköasentaja
Linja-autonkuljettaja
Veturinkuljettaja
Lentäjä
Astronautti

Pojilla on usein seikkailuntäyteisiä unelma-ammatteja. Valitettavasti puna-viherheikkous voi tietyissä tapauksissa nousta haaveiden esteeksi. Osa vaatimuksista on Suomessa erikseen määrätty Valtioneuvoston asetuksilla tai päätöksillä, joillakin on yleinen kansainvälisesti määrätty vaatimustaso. Nämä vaatimukset perustuvat yleisiin turvallisuusnäkökohtiin.Poliisien, linja-autonkuljettajien sekä lentäjien on esimerkiksi pystyttävä helposti havaitsemaan ja tunnistamaan kaikki tärkeät merkkivalot. Täydellistä värinäköä vaaditaan myös esim. sähköasentajilta sekä monissa taiteen ja suunnittelun ammateissa.